Tänään oli Turrin ilta, olimme saaneet kutsun toimia"häirikkö"-koirina PH koetta suorittaville koirille kaupunkiosuudella. Vaatimuksena oli iso koira, joka ei provosoidu, eikä provosoi kokeen suorittajia. Kokeen osallistujilla oli hieman ennakkoluuloja kun  olivat kuulleet, että häirikkökoirana on kaukasianpaimenkoira. Kun kokeet olivat ohi niin kyllä Turrilla riitti kavereita ja Turri otti ilon irti jokaiselta kerjättiin rapsutuksia ja jokainen sai hännähuiskautuksen tai lipaisun. Lapset olivat aivan ihastuksissaan isosta nallemaisesta koirasta ja Turri ainakin yhtä ihastunut kun pienet kädet silittelivät turkkia. Kyllä teki Turrille hyvää pitkästä aikaa päästä vieraiden ihmisten luo ja saada nauttia huomiosta ihan yksin. Suorittavia koiria oli 10 ja kahdeksannen kohdala Turri katsoi minua, eikö tämä jo riitä tehdään jotain muuta kivaa välillä mä osaan jo mennä tästä ohi. Kahdeksan koiraa suoritti kokeen hyväksytysti.

661156.jpg