Minä ostin uudet lenkkitossut ja tänään niitä piti heti päästä kokeilemaan, että vievätkö reippaasti lenkille. Samalla sain huippuidean keräänkin kaneille oikein herkkupussin vielä löytyvistä vihreistä herkuista. Niinpä lähdimme matkaan ja päätettiin, että mennäänpä tuolta peltojen kautta kun on viljat korjattu pois ja sänki vain jäljellä, alku meni oikein hyvin koiratkin olivat innoissaan kun oli uusia tuoksuja, oli varmasti peltomyyrä ehkä kulkenut pitkin ja poikin. Ojan reunoilta löytyi isoja voikukan lehtiä, apilaa ja piharatamoakin. Kuljimme pellon reunaa ja yht´äkkiä Diwa teki aimo loikan ojan yli, joka ei ollut mikään pieni, hihna irti kädestä ja eukko ojaan, puolisääreen outoa mössöä, jossa oli vihreä pinta, uudet lenkkarit kuin sammakon pesät ja Diwa pyöri villinä ympärillä kun vääntäydyin ylös ojasta nuoltiin nenä, korvat silmät jne. No lits ja läts, päätettiin oikaista toisen pellon kautta kotiin, ja uskomatonta mutta totta puolet pellosta oli sänkipeltoa ja puolet olikin jo kynnetty, sammakonpesäkengät alkoivat painaa kuin hilut kintuissa Vaasan vankilassa, tosin en ole siihen päässyt tutustumaan kuin kotimaisten elokuvien kautta. Tänään oli siis oikea elämyslenkki.

934792.jpg

Bella ruskatyttö

934803.jpg

Diwa söpöliini

934814.jpg

Luna laiheliini

934834.jpg

Mennään jo