Lähdimpä tänään viemään Lottaa korvakontroliin ja koira autoon hihna ja remmi laukkuun ja menoksi.Meillä oli aika klo 18 olimme perillä klo 17.40, hieman oli lähteissä harmittanut, että oma kännyni oli unohtunut töihin. Mutta päätin ottaa työpuhlimen mukaan. Ollaan siis eläinlääkäriaseman P-alueella ja avaan käsilaukkuni, ei hihnaa, ei pantaa ja matkaa ei ihan vähän. Mietin ei muuta kuin Lotta autoon ja lähdin Raision keskustaan siellähän on yksi eläinkauppa, oli siellä suljettu klo 17.30, seuraavaksi sitten ruokamarkettiin, jospa kävisi tuuri, ei ollut kaupassa ei narua ei hihnaa ei sitten yhtään mitää mihin olisi koiran voinut sitoa, ainoa mitä koiran kaulaan voi laittaa oli kankaasta valmistettu hiuspanta. Hiuspanta Lotan kaulaan ja niin sitä sitten hiissattiin eläinlääkäriin. Hieman siellä meille hymyiltiin. Lotan korvat katsottiin ja ne olivat ihan terveet. Saatiin lainaksi hihna ja panta ja lähdettiin autolle, ei ole todellista päästiin auton luo, mutta auton avaimia ei sitten ollut missään. Ei auttanut muu kuin päättää soittaa Harrylle että tuo vara-avaimen, mutta voi tauti puhelinta ei ollut missään, oli sitten jäänyt kotiin sen pannan ja hihnan kanssa. Laskin sataan ja mietin mitä nyt ja kappas vain mikä se siinä auton vieressä onkaan no auton avaimet, olivat varmaan pudonneet kun yritin saada lotan hiuspannassa lääkärille. Uskokaa tai älkää me päästiin kotiin, ei ajettu kolaria, ei eksytty reitiltä, ei ajettu portin pylvääseen. Tosin unohdin portin auki ja autoon valot, mutta nehän näppärä keponi kävi sulkemassa, tosin pienin motivoivin kommentein höystettynä. Niin ja parasta en hukannut Lottaa kertaakaan. Kun Lotta tulee sisään niin otetaan kuva hienosta hiuspannasta.

1232869.jpg

Että tämmöisen ihme huivin se mamma mun kaulaani laittoi, kyllä mua hävetti.

Keine Sorge, Lotta ist nichts passiert - nur dass ihr Herchen hat vergessen den Halsband und Leine mitzunehmen bei einer rutintierartzbesuch. Ich habe Alle Laden in der Gegend durchgekappert und habe nur soeinen Haarreifen-Band ,den ich um Lottas Hals gebunden hatte um bis zum Praxis zu kommen. Haben dort andere Besuchern uns angelacht als wir rein kamen. Von der Praxis habe ich Halsband und Leine zur Ausleih bekommen. Ich hatte versucht Lotta bis zur Praxis tragen , aber habe es wegen ziemlich langen Fussweg nicht geschaft. Das nicht Alles, dabei habe ich noch die Autoschlüsseln verloren. Nacher fand ich sie neben Auto am Boden liegend. Am Ende war Alles wieder Gut und Lotta ist ein gesundes Mädchen. Zum Glück habe ich nicht noch Lotta verloren.