Nyt seuraa kertomus mitä eilen tapahtui. Aamulla pakattiin Neste-Oili kuljetuskoppaan ja hiekkalaatikko ja ruoka mukaan ja töihin. Minua oli pyydetty tuomaan Neste-Oili töihin ihan siis sinne synnyin seudulleen. Matkalla Neste-Oili hieman protestoi kuljetusmuota kun ei saanut olla vapaana autossa. Niinpä minä saavuin töihin kissan kanssa. Minulle oli ilmoitettu, että klo 14 kuvaaja tulee Helsingistä ottamaan kuvia ja haastattelemaan minua ja varsinkin Neste-Oilia. Oli pienen mustan kissa tarina kiirinyt Naantalista Helsinkiin asti. Toimistooni päästyäni päästin kissan vapaaksi ja suljin oven, johon laitoin lapun huoneistossa eläin vapaana älä avaa ovea, eläin voi karata. Työkaverini tietysti tulkitsivat sen siten, että minulla on hieman huono päivä ja varoitus koskee minua. Ei kuitenkaan mennyt kaun kun oven lasini alkoi olla nenän jäkiä täynnä kun kurkistelijoita alkoi olla oven takana. Kaikki sisään tulijat otettiin vastaan häntä sojossa ja jokaiselle lausuttiin tervehdykseksi krrrnn (=terve). Klo 14 sitten saapui kuvaaja ja kuvia otettiin tosi paljon, odottelen vain koska saan kuvat itselleni kun kuvaaja lupasi ne lähettää sähköpostilla, ne ovat varmasti toista luokkaa kun nämä minun ottamani, kun minusta tuo työkamerani ottaa jotenkin niin hämäriä kuvia, ei kait se ollut juuri se kamera mikä istui viikon puussa kun satoi vetää, ei taisi olla ihan eri kamera en kait minä nyt työkameraa pihalle unohtaisi, mitä siitä työnantajakin ajattelisi. Kuvia otettiin myös pihalla ja hieman pelotti kun kuvaaja pyysi nostelemaan Oilia olkapäälle, että jospa Oili säikähtää jotain ja säntää teille tietymättömille, mutta ei onneksi sattunut mitään ikävää.

1346347.jpg

Oili tutkii suojalaseja ja tutustuu turvallisuusmääräyksiin. Turvallisuuspäällikkömme kyllä ilmoitti, että Oilin pitää osallistua 4 h turvallisuuskoulutukseen ja lupasin, että heti kun joku pitää koulutuksen kissani omalla äidin kielellä maukumalla niin Oili istuu eturivissä.

1346362.jpg

Miksi nuo mamman paerit on ihan sekaisin, laitan ne kohta järjestykseen.

1346367.jpg

Mitäs tuolla tehdään, ahaa ne tekee töitä!