Arvatkaa mitä tänään on tehty, no pesty pyykkiä ja sitten on kuivatettu pyykkiä ja sitten me taas pestiin pyykkiä. Harry tuolla rallatteli, että pyykkimuija pussiansa kuljettaa, olen kyllä yllättynyt kuinka paljon Harry on osallistunut tähän projektiin ja hän on todella hoitanut noita "kakka hommia". Bella syö hyvin kaikki ruoka maittaa ja pennut olivat jokainen jo saaneet painoa lisää, mutta kyllä tuolla tissin imemisellä pakko on painoakin tulla. On ne vaan niin ihania ja suloisia. Nyt on ehkä suututettu sukulaiset ja ystävät kun kaikki olisivat rynnänneet vauvoja tervehtimään, mutta olen julistanut vierailukiellon kolmeksi viikoksi ja kaikki eivät sitä meinaa ymmärtää vaikka kuinka selittää. Olisihan se kiva nähdä vauvat, mutta nyt Bella opettelee äitiyttä ja pennut elämää joten EI VIERAITA vielä. vieraidenkin aika tulee kun pennut ovat täyttäneet 3 viikkoa. Olen taas näppäillyt muutamia kuvia vauvoista, näihin nyt saatte tottua. En kuitenkaan ole unohtanut, että meillä on muitakin koiria ja eläimiä, mutta hieman vähemmälle ne joutuvat jäämään nyt muutaman viikon ajaksi, mutta hyvässä hoidossa ovat kuitenkin vaikka ei ihan niin paljon heitä nyt tule kuvattuakaan, sillä pennut ovat pieniä vain kerran.

1395381.jpg

Naisenergiaa kasvamassa, punainen tyttö, vaaleanpunainen ja valkoinen tyttö. Punainen tyttö on vars-inainen päälle päsmäri, joka ottaa tissin toisen suusta kun nälkä yllättää, tyttö ryömii kuin katujyrä toisten yli ja kaikki esteet voitetaan kun nälkä yllättää. Valkoinen ja valkoinen ovat todellisia ladyjä ja lähes identtisiä. Tytöt olivat kaikki lähes saman kokoisia.

1395403.jpg

Mies energiaa, päiväunet on ihan kivat ottaa vaikka tälläisessä kuiviomuodostelmassa. Pojista  tummansininen poika vetäytyy usein yksin mukkumaan Bellan seläntaakse tai Bellan häntään. Ruskea poika tykkää nukkua pehmolelujen kanssa ja näyttää olevan nytkin mtkalla sinne suuntaan. Vihreä poika ja kirkkaan sininen poika syövät aina selät vastakkain taitavat olla veljeksiä. Harmaan/punainen poika joka syntyi viimisenä on minun suosikkini, on tosi tyytyväinen pentu ei kitise vaan käpertyy ruuan jälkeen nukkumaan ja vain tuhina kuuluu. Värikkään nauhan saanut poika on hyvin saman tyylinen kuin punavalkoinenkin poika. Komea poika kaarti.

1395412.jpg

Valkoinen ja vaaleanpunainen tyttö ruokailemassa

1395415.jpg

Mä en näe mitään, mutta kun mä kerkiän niin mä avaan silmät.

1395420.jpg

Laske mamma onko ne kaikki tallella.

1395424.jpg

Mä lasken kyllä itse että tulee oikein.

Hyvää pääsisäistä kaikille ja kiitos monista tervehdyksistä, tunnetusta syystä en nyt ehdi teille muita tervehdyksiä laittaa, yritän kuitenkin ylläpitää blogia kun niin moni odottelee aina meidän kuulumisia.