Luna söi tänään kunnolla ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Olen miettinyt pääni puhki mitä kummaa se olisi mikä maistuisi Lunalle, ei maistu nappulat, ei maistu liha, ei maistu neu, ei maistu perunat, ei maistu puhti. Tänään päätin, että haetaan kaupasta sitten jotain sellaista mikä voisi maistua, joten ostettiin verilettuja ja maksalaatikkoa ja kinkkua. No joulukinkku kelpasi ensimmäisenä, sitten ihme ja kumma seuraavaksi hävisivät veriletut ja lopuksi vielä maksalaatikko, yritin ujuttaa väliin muutaman koiran nappulan, mutta ne Luna sylkäisi samalla lailla kuin pikku lapsi tekee kun on täynnä tai ruoka ei maita. Minulle on tällä hetkellä ihan sama mitä syö kun vain söisi jotain, varmaan parempi, että syö maksalaatikkoa kun että ei syö mitään. Antibiootti-kuuri loppuu lauantaina. Haava on parantunut tosi hyvin vaikka onkin tosi pitkä. Haavassa on sellaiset metalli "tikit", joilla haava pysyy kunnolla kiinni.

2099664.jpg

 Tänään Luna oli yllättänyt mummin, jotenkin ovi oli jäänyt siten, että Luna oli päässyt poistumaan pihalle ja niimpä Luna oli päättänyt lähteä käymään yksin pissalla, ainoa ongelma oli se, että housut siinä kastuivat ja olivatpa munni ja vaari hämmästyneitä kun Luna tuli pihalle housut märkänä, käytyään lähi metsässä pissalla, no mummin verkkarit saivat uuden muodon ja niin oli Lunalla taas uudet housut kun omat menivät pyykkiin..