Ikkunasta kun aamulla katsoi niin kylläpä näytti kauniilta, aurinko paistoi, mutta kun lähti pihalle niin ei kyllä hiki tullut,sai pipon laittaa päähän ja hanskat käteen. Koiria eivät nämä sääolosuhteet juurikaan haittaa vaan kaikki käy. Tänään oltiin pihatalkoissa ja saatiin vihdoinkin pihlata kaikki talven kakkarat kerättyä pois ja sitten saatiin myös jätesäkkivuori vihdoin poltettua loppuun, jotta ei tarvitse juhannusmakkaroita grillata pentuhuoneen jätepapereilla. Sain myös harrastaa mielipuuhaani eli opetella kuvaamaan uudella kameralla ja kylläpäs kuvia kertyikin muutama sata. Luna ja Bella ovat kyllä sellaisia poseeraajia, heti kun näkevät kameran niin otetaan asento, että kuvaa vaan mamma.

Luna heti valmis kuvattavaksi

Hetkessä kuvattavia tuli lisää

Milana, Bella, Diwa ja Luna

Tänään koirilla oli myös kalapäivä ja koirat saivat herkutella silakoilla ja kaikille tuntui maistuvan kala-ateria. Mutta arvatkaapa mikä lussutus kuuluu joka ilta kun Lotta tulee sisälle, silloin Bianca menee maidolle ja Lotta imettää kiltisti. Huomenna Bianca saa vieraita ja sisko tulee käymään ja leikkimään. Sitten muutama kuva pikku "häjystä" eli Pohjanmaan pojasta Jyrystä.

Jyry, söpö pieni eläin

Nappisilmä

Jyry on kuulemma hyvin leikkisä kaveri ja niinhän pentutestikin kertoi, että tässä on kasvamassa pieni raikulipoika.

Tässä Diwan aurinkoinen hymy, Diwa on aina hyvällä tuulella oleva koira.

Luna

Pilvi

Sitten vielä muutama kuva Oliverin ja Oscarin metsäretkeltä

Oliver taitaa rakastaa noita risuja

Oscar mustanaamahan se sieltä kurkistaa

Oliver

Välillä on pienenkin helppo olla kukkulan kunigas

Minun isoveljeni Oliver on minulle niin rakas.