Tänään jo aamusta aloin odottamaan, että koska se Mandy oikein tulee ja aika kului niin hitaasti, mutta sitten kuului koirien iloinen haukunta pihalta ja arvasin odotetun vieraan saapuneen. Ennen kuin Hanna sai takaluukun auki niin kuului jo Mandyn ääntely, joten vauhdilla tyttö tuli autosta vaikka vastassa oli haukkuvien koirien armeeja. Ensimmäisenä Mandya tuli tervehtimään reuha- Petterimme BB ja kyllä siinä oli vauhtia puolin ja toisin. Kaikki muutkin koiramme kävivät Mandyn kanssa leikkimässä paitsi Diwa joka ei voi kertakaikkiaan ymmärtää miksi pihallemme päästetän vieraita koiria, sillä pihahan on meidän.Bella -mamma oli jäänyt ihan pieneksi Mandy tyttärensä rinnalla, Mandyn isä on Espresso Sir M. aus dem Sumpfloch , joka asuu Kotkassa.
  Ei loppunut virta koko päivänä Mandylta ja Biancalta ja kyllä Pilvikin jaksoi selostaa tapahtumia ja joukossa touhuta. Monen moista hauskaa juttua ehdimme Hannan kanssa jutella sillä aikaa kun Sami kävi hoitamassa kaksi esiintymiskeikkaa Turussa. Kävimme myös pienen metsälenkin ja sielläkin vauhtia piisasi. Tahtia ei haitannut vaikka välillä eteisen lattialla lainehti vettä, koska BB kävi pesemässä jalkojaan juomaämpärissä. Sohvan valttaaja leikki oli kyllä niin hauska, että Hannan kanssa nauroimme kippurassa, tosin sohva oli hieman koetuksella mutta selvisi hengissä kuitenkin. Tässä vaiheessa BB ja Mandy nukkuivak ei ihan kahta minuuttia muta levättyä tuli kuitenkin. Kiitos kiitos tosi paljon Hanna ja Sami oli niin hauskaa kun tulitte käymään ja sain nähdä teidän kuninkaallisen prinsessanne ja taisi se Sami jutella jotain Milanan korvaakin ensi kevään toiveita.

Hei se on Mandy tässä sieltä Käviän suunnalta.

 

Hei hulinat pystyyn nyt leikitään

Kenguruhyppy ja jalat solmuun

Osataan sitä meilläkin loikkia hasusti.

Hei Sami minäolen BB

Bella tervehtii Hannaa niin tunteellista.

Koira hellyyttä Samille

Mä vedän sua vähän parrasta jookos

Miten tämän kanssa leikitään kun se on noin hankalassa paikassa.

No uskallan minä tulla esillekkin jos haluat.

Mistä näitä koiria oikein tulee

Metsähulivili

Tulkaa jo

Mandy

Prinsessa

Rahkasammal alla pöllyää

Kaunis tyttö

BB

Minä syön tuon juolukan.

Sitten taas painitaan

Jaksaa jaksaa

Reippahasti käypi askeleet.

Näin sitä mennään laulellen.

Tosi terhakka

Kasvattaja poseeraus


Sohvan valtaajat

Kumpi voittaa

Kahinat menossa

Voittajan on helppo hymyillä

Ei kun jatkoa seuraa


Kaikki hauska loppuu aikanaan ja niimpä oli jäähyväisten aika, kiitos vielä kerran oli tosi mukavaa. Täytyy lähettää Johannallekkin muutama kuva, jotta näkee kuinka kaunis tyttö Mandy on.