Käytin taas hyväkseni Sadun vieraanvaraisuutta ja kävin katsomassa kahta ihanaa lagoton pentua, olivat ne tosi söpöläisiä, minusta nuo lagoton pennut ovat niin söpöjä pienenä, aivan kuin lelukoiria. Kyllä kotona haisteltiin tuota ihanaa pennun tuoksua mikä minusta lähti kun tulin kotiin. Kiitos Satu, että sain käydä teitä treffaamassa. Samalla oli hauska vaihtaa kuulumisa ja jutella yllättäen koira-asioita. Kamera unohtui kotiin kun tohotin niin kauheasti joten söpöläisten kuvia ei nyt sitten ole. Omat koirat ovatkin olleet sitten kePon hoidossa tai ehdin minä ennen lähtöä tuon Milanan lenkittää.

Milanan mamma-blogi 12 vuorokautta

Tänään on taas ruokakin maistunut ja kaikki ruuat on syöty makoisiin suihin. Tuossa Milana nyt pötköttää pitkin pituuttaan lattialla ja kuorsaus vain kuuluu. Pilvi pitää vartiota , että Milkku saa rauhassa nukkua. Siellä niiden pitäisi nyt siis niiden alkioiden kellua kohdussa ja alkaa etsiskellä omaa kiinnittymispaikkaa. Hermoston kehityskin pitäisi alkaa n. kahden viikon iässä joten kehitystä tapahtuu kaiken aikaa. Tänään käytiin varaamassa aika myös ultraan ja se on 28 vuorokauden jälkeen, joten parin viikon kuluttua saadaan sitten varmistus ollaanko me raskaana vai ei.

Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa.

Milanan paras kaveri


Aurinkoa, kavereita, liikuntaa se on koiran elämää niin ja ruokaa

Käymme yhdessä aina käymme aina rinnakkain.