Tänään lähdettiin lenkille taas täydellisen pimeyden vallitessa, mutta onneksi tuo Mandy lähetti viime vuonna tuon otsalampun joten me näimme sitten pari metriä eteemmekin, mutta se jäi mietittymään, että mitä kummaa metsässä tapahtuu kun tulee pimeä, me kuljimme Diwan kanssa samaa polkua kuin valosallakkin, mutta nyt kaikki puunjuuret olivat nousseet maasta ja olivat polulla poikittain ja sen lisäksi kivet olivat myös nostaneet ainakin yhden kulman polulle ja kaikki kalliot olivat kiillottaneet pintansa liukkaaksi. Ja sitten jos hetkeksikin herpaantui niin hups oli kadottanut polun ja seisoi umpimetsässä polku hukassa. No me päästiin hyvin etenemään kunnes tuli se suuri oja joka lenkillä aina ylitetään kun ollaan pidemmällä metsälenkillä, no minä hyppäsin Diwa ei sillä seurauksella että putosin ojaan ja saappaat täyteen vettä ja sitten Diwa hyppäsi ja vesi vaan loiskahti koska Diwa hyppäsi viereeni ojaan eikä suinkaan ojan yli, siinä sitten rämmittiin ylös ojasta kumpikin suht koht rapaantuneina. Tästä eteenpäin kuului metsässä litsis litsi kun vesi litisi kumisaappaissa. Koska matkaa oli reilusti jäljellä rydyin miettimään mitä ihminen olettaa pimeässä metsässä olevan no ensimmäisenä tuli mieleen että kiiluvia silmiä, niitä on aina elokuvissakin ja ne silmät kuuluvat pääsääntöisesti sudelle tai karhulle ja ihminen siis uskoo että pimeässä metsässä susi tai karhu tulee ja syö mun pois. Seuraavaksi ihminen pelkää eksyvänsä pimeässä, no tässä herääkin kysymys miksi ihmeessä mennä pimeään metsään jos ja alkkutaipaleella alkaa  valmistautumaan suden ruuaksi tai että eksyy eikä koskaan osaa kotiin, eikös silloin kannattaisi kulkea katulyhtyjen alla. Meillä oli kuitenkin Diwan kanssa tosi hieno lenkki eikä me eksytty eikä me syöty ketään.

Näissä kuvissa sentään paistoi aurinko

Yestas Diwa apinatyttö kukkapenkissä

Nyt tulee kuulemma talvi ja ennen talvea lehdet putoavat puusta, sitä tässä nyt porukalla odotetaan.