Nyt se on tapahtunut blogi toimii taas ja tämä hermoja raastava odotus on sitten päättynyt. Lomat ovat taakse jäänyttä elämää ja blogi jatkuu tästä päivästä taas normaaliin tapaan eteen päin. Tänään ja eilen meillä on siis käynyt mies viraita Ozzy ja Maxi ja sitten olen saanut ihania kuvia tuolta kauneimasta osasta Suomea (henkilökohtainen mielipiteeni). Laitetaampa tähän nyt ensin näitä viimeisiä kuvia koska olen niin innoissani.

Belunan XL Rob Roy "Ozzy"
Ozzy poika oli käynyt silmien operoinnissa, Ozzyn silmistä hiottiin pois rakkuloita, jota olivat sinne ilmestyneet ilmeisesti jonkin tulehduksen myötä eivätkä suostuneet tipoilla paranemaan.  Nyt silmät olivat kauniit ja terveet.

Mitä puhutteko te minusta?

Viimeksi kun kävin teillä kaivoin tähän montun ja nyt se on täytetty kuka on sen uskaltanut tehdä?

Belunan XL Bad Habit "Maxi"

Tässä istun enkä muuta voi.

Kasvattaja mammalle annan vähän suukkoja kun se niistä niin paljon tykkää.
Sitten siirrytään uhkeisiin maisemiin.

Mies ja hänen koiransa Eemeli

Kaksi komiaa poikaa

Kosken kuohuja

Eemeli lomailemassa.
Että minä voin olla iloinen kun blogini toimii, vaikka kaikki kuvat ovatkin blogistani kadonneet kuten kaikkien muidenkin niin ei harmita tehän olette jo nähneet ne kuvat ja nyt sitten vain laitetaan uusia kuvia.