Tänään olin vaihteeksi ihan itse koulutuksessa ja työni puolesta ja kyllä koirankouluttamisen opiskelu on vaan niin  paljon kivempaa.Olen yrittänyt selvittää itselleni mitä tarkoitetaan DLA- monimuotoisuuskartoituksella leonbergin koirilla ja luulee, että on saanut asiasta jo jonkinlaisen kuvan. Tuo on asia joka myös kovasti minua kiinnostaa. Vieläkään ei kamerani ole päässyt ottamaan uusia kuvia kun jotenkin aika häviää kuin tuhka tuulee. Pilvi oli ollut tänään ahkera "JOKU" oli jättänyt koiraportin auki ja Pilvellä oli varmasti mennyt paljon aikaa kun oli joutunut lajittelemaan jäteastian jätteet ihan uuteen uskoon ja kaikenlisäksi puhdistamaan ne pienellä kielellä, mutta kyllä Pilvi oli tyyytyväinen  aikaan saannokseensa kun tulin kotiin.

Romeo lenkillä: Voiko tämän risun ottaa mukaan kotiin?

Viedään nämäkin kotiin saadaan polttopuita.