Odotettu paketti saapui tällä kertaa ihan suorintatietä perille, eikä kadonnut matkalla minnekkään. Meillä on nyt koira fööni ja se on aivan ihana, eikä edes kovaääninen. Mun täytyy nyt pestä kaikki koirat että saan föönata niitä. Sitten meillä on niin ihanat koirapedit ettei mitään määrää, kauniin väriset ja tuuheat ja paksut.

Fööni ja pedit ja ihanat pentupannat (HoviPet nettikaupasta), pedit ovat kuvassa kaksin kerroin eli ovat tosi isoja.

Tänään oltiin myös tokoagin viimeisellä tunnilla ja meillä oli tentti, joka piti läpäistä jotta voidaan jatkaa kakkos luokalle, me saimme yhden pisteen vaille täydet pisteet ja sekin oli mun töppäys BB oli aivan loistava. Haasteellista tuossa kokeessa oli se, että koiraa ohjatessa ei saanut käyttää sanoja vaan kaikki tapahtui ilman käskysanoja, viisi kontakti tehtävää. MInun tehtäväni oli näyttää käsimerkein tuomarille koska tehtävä alkoi ja koska päättyi ja sitten oli aikaraja minkä sisällä tehtävä piti suorittaa. Unohdin yhdessä tehtävässä näyttää käsimerkin lopetuksesta, vaikka BB oli jo tehnyt tehtävän niin aika ylittyi , siis täysin minun mokani.

Minun tosi taitava tyttö, tai siis ei minun vaan KePOn ihana koira.

Ensi viikolla alkaa kakkosluokka, mutta me emme pääse aloitukseen koska olen loppuviikon työmatkalla Liettuassa, mutta seuraavalla viikolla sitten.