Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

17.05.2012 - 22:33
Tänään Tarja, Perla ja Paloma saapuivat meitä tervehtimään ja Kari oli päätynyt flunssapotilaaksi ja joutunut jäämään kotiin. Kiva kun Tarja jaksoi tulla meille vaikka olinkin kotona vasta puoli kahdeksan, mutta hyvin ehdittiin lenkille ja paljon oli taas puhuttavaa.Perlan ja Paloman kanssa pääsi tänään lenkille  PIlvi sillä en halunnut noita meidän isoja riehumaan tuohon mukaan kun pitkästä aikaa sain nähdä Perlankin. Tytöt kävivät puntarissa ja korkeuskin mitattiin.

Yksi käsky kaksi tapaa ymmärtää.

Menikö hyvin, olinko taitava.

Ai tarkoititko että olisi pitänyt lentää yli olisit heti sanonut niin mäkin olisin hypännyt tuumii Perla.

Metsässä on kivaa.

Minne tästä pääsee?

Minne Perla hävisi.

Mulla on aarre mulla on aarre.

Tule leikkimään mun kanssa.

Kuuntele mitä mä sanon sulle.

Mä olen piilossa ja se ipana ei löydä mua ikinä.

Hei Pilvi on täällä tulkaa katsomaan.

Paljon uusia tuoksuja.

Kotia kohti.
Sitten on pari ihanaa kuvaa Eemelistä.

Tikkana paikalla.

Belunan XL Red Paron "Eemeli" olisiko nimi enne.
Amalia Arma kotikylän impi

Tarkkana pitää olla tuolla Amaliankin kotona.

Ettei vain susi tule ja vie Amalian herkkua.

Sitten on tullut kuvia Kokkolan hilpeiltä tytöiltä mutta laitetaan Mandyn ja Lyylin seikkailukuvia huomenna lisää.

16.05.2012 - 20:45
Vain kaksi pitkää päivää vielä ja sitten on meidän seisokki projekti ohi, siis puhun nyt työnantajasta enkä KePosta. Öljynjalostamo on huollettu ja paljon uuttakin rakennettu ja nyt urakka alkaa olla lopuillaan. Sitten on aika hyvittää koirille menetetty yhteinen aika ja alkaa taas nauttia toistemme seurasta ja ehkä myös KePon seurasta. KePo on kyllä hoitanut koiria hyvin ja se on hieno asia. Huomenna on tiedossa mieluisia vieraita heti kun pääsen töistä niin lähdemme lenkille koirakavereiden kanssa ja lenkille tässä täytyy suunnistaa nyttenkin joten olkoon tänään lyhyestä virsi kaunis.

Pilvi lehmä syö heinää, tosin lähempi tarkastelu osoitti että pilvi söi juuri nousevia kukan taimia.

Meillä on älykkäitä sinivuokkoja, sillä sinivuokot kasvoivat ennen tuossa piha-alueella ja koirat tuhosivat ne ihan heti , siten viime keväänä niitä ei ollut lainkaan ja harmittelin jo sitä, mutta yllätys yllätys sinivuokot olivat vain muuttomatkalla ne olivat muuttaneet  piha-alueen yli grillikatoksen seinän viereen missä ne eivät jää koirien jalkoihin. KePo sanoi tähän, etei meillä muuta älykästä olekkaan ( on se niin sanavalmis tuo KePo).

Tervetuloa kotiin mamma.
15.05.2012 - 20:11

Nyt se on varmaa että kesä tulee koska pääskysetkin ovat tulleet. Kyllä ulkona niin kaunis päivä onkin ettei mitään määrää. Tässä olen kovasti odotellut palautetta noista välitöistä koska ensi viikon loppuna taas opiskellaan koiran koulutusta, mutta ei ole vielä tullut se palaute. Jännittää olenko yhtään ymmärtänyt noita tehtäviä vai teinkö ne ihan päin honkia. Hitsin vaikeaa tuo opiskelu kun siitä on niin kauan kun viimeksi on tehnyt jotain tehtäviä. No oppia ikä kaikki jos palaute on huono niin siitä ainakin oppii paljon koska niistä kuuluisista virheistä oppii. Ajattelin että taidan ottaa ensi viikon loppuna mukaan BB:n  ja asettaa itselleni siis lisää haasteita, Luna oli niin helppo koira, mutta BB kyllä keksii kaikenlaista  virikettä kun pitkästyy, eikä pelkästään hauskuuta itseään.

Siis minä en keksi mitään haasteita, mutta toimintaa pitää olla.

Painitaanko

Pieni vääntö on aina hyväksi BB:n mielestä.

14.05.2012 - 20:51

Jokaisella meillä on omat harrastuksensa ja yksi parhaimmista on puutarhatyöt. Siinä näkee kuinka luonto kasvattaa kukkia ja kaikkea muutakin, tosin meidän koiraperheessä voi vain arvata että luonnon kasvattamat asiat ovat maukkaita koska ne häviävät parempini suihin ennen kuin ne ehtivät alkua pidemmälle. Lähes kaiken vihreän voi syödä, mutta koirat varmasti ajattelevat, että kerrankin kunnon salaattipöytä tarjolla ja niinhän se vähän onkin.

Eemeli se tässä miettii mitä mahtaa tarkoittaa tuo lause Eemeli pois kukkapenkistä!

No kyllähän minä tiedän sen, että ei kukkapenkissä saa seisoa.

Sitten on prinsessa postia.

Sissi on reipas partiolainen

Metsässä samoilu on tosi kivaa

Isosisko Belindakin pitää siitä.

Varsinainen suklaasilmä tämä prinsessa.

Jatketaanpa sitten toisella prinsella joka on myö nimeltään Sissi

Tässä Sissi tekee kasvattaja poseerausta kun kerran kasvattaja sitä niin kovasti pyyteli

Hyvinhän tuo seisominen onnistuu

Pilkettä silmään.

Sitten Nelson on ollut harrastamassa nättinä oloa.

Tampere KV 13.5.2012, Tuomari Kristiina Niemelä
Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä.
11kk ikäinen junioriuros, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää, kuono-osan tulee täyttyä ja alaleuan vahvistua. Hyvä maski, leikkaava purenta. Hyvä otsapenger ja kallo-osa. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä kaula. Koira esitetään turhan tuhdissa kunnossa, jonka vuoksi selkälinja hieman notkolla. Selän tulee vahvistua. Hyvä alalinja. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Hyvä raajaluusto. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin. Ystävällinen. Koira olisi enemmän edukseen tiiviimmässä kunnossa. 
Nelson sai siis erittäin hyvän arvostelun ja jo viime näyttelyssä hieman vihjailin tai taisin sanoa ihan suoraankin että Nelsonin ruokaa pitää hieman keventää ja niin sitten on tehtykkin jotta saataisiin linjat kesäkuntoon.
Nelson on kaunis nuori uros ja luulempa että Nelsonista vielä kuulemme jatkossakin.
Tällaisia harrastuksia tällä kertaa.
 

13.05.2012 - 18:36

Tänään aamustqa lähti beluna-paloauto kohti Helsinkiä ja Pilvi pääsi mukaan kun oli niin hellyttävä. Olimme menossa poikani Tonin luokse viettämään äitienpäivää. Tiesin että varsin maukas äitien päivä siitä tuleekin sillä niin on mainio kokki tuo poikani Toni ja on aina ilo nauttia hänen tekemästään ruuasta. Tonille saavuttuamme meitä oli vastassa kaksi karvaista eläintä nimittäin

Topi

Elmo

Pilven kanssa nautittiin

Auringonpaisteesta ja ihanista merimaisemista

Pilvi oli varsin ihastunut talon emäntään Suvi_Mariaan ja olisi pusutellut ihan koko ajan.

Mestari kokki aloitti työnsä.

Naposteltavaksi villitomaatteja ja ne olivat tosi maukkaita.

Alkupalat valmistuivat tuota pikaa ja lautaselle ilmestyi kylmäsavulohta täytteellä ja siianmäti kruunulla sekä kaviaarikruunulla. Marinoituja herkkusieniä, paahdettuja chilipähkinöitä ja tuoresalaattia. Se oli niin hyvää.

Pääruokana olikin sitten ankan rintaa ohrasuurimo-korvasieni-nokkospaistos ja kastiketta. Tämä oli todella hyvää.

Jälkiruokana Pirttimaan hätävara: Pohjalla marenkia-vadelmia-mustikoita-kaurakeksiä-mansikoita-vadelmasorbettilastuja-velhonmarja/mustaherukkajauhetta - kastike ja päällä granaattiomenaa. Onneksi oli äitienpäivä niin mä sain kaksi jälkkäriä, tätä olisi voinut syödä paljon.

Elmo kissa joka on syntymästään asti ollut kuuro oli hyvin kiinnostunut seuraamaan Pilven liikkeitä. Mutta vielä enemmän Elmo innostui valon liikkeistä.

Mihin se valo oikein katosi

Nyt mä löysin sen

Nyt se on seinällä

Kyllä mä sen saan kiinni.

Elmo on aivan mahtava kissa kiipeilemään.

Päivän jumppahetki on ohi

Enkös ollutkin taitava.

Miehet ja lemmikit

Toni ja Elmo kissa.

Molemmat kissa pääsivät myös manikyyriin ja tässä Topi jo ojentelee tassuja valmiiksi.

City-kaneista minäkin olen kuullut mutta ensimmäisen kerran bongasin city-pöllön,

Kiitos maukkaasta äitienpäivästä hyvästä seurasta.